Muotoilututkimus - onko sitä?

Käytännön teollinen muotoilu ja akateeminen tutkimus elävät aika lailla omaa elämäänsä kaukana toisistaan. Monelle muotoilijalle sana tutkimus on vain tylsä muisto opiskeluaikojen jotenkuten luovitusta tutkimuskurssista. Mutta tutkimusmetodien ja suunnitteluteorioiden tuntemisessa on vähintäänkin se hyöty, että teollinen muotoilija osaa soveltaa ja käsitteellistää suunnitteluongelmia, jotta työ ei jäisi pelkkien hyvien arvailujen varaan, kuten mm. Ilpo Koskinen esittää (teoksessa Miten käytettävyys muotoillaan). Asiakas kuitenkin odottaa muotoilijan ratkaisevan hänen ongelmansa mahdollisimman nopeasti. Soveltamalla ja integroimalla eri tutkimusmetodeja ruohonjuuritason muotoiluun, saadaan näkökulmaa ja perusteltavuutta aivan uudelle pohjalle. Muotoilupalveluja ostavalle asiakkaalle on parempi myydä metodeja kuin näkemyksiä ja mielipiteitä.

Teollisen muotoilun kentällä kokonaisvaltainen tutkiva ote on kaikessa työskentelyssä sikäli hyväksi, että näin saadaan johdonmukaisesti (tuotesemanttisesti ja toiminnallisesti) perusteltuja värejä ja muotoja. Tämä on myös luottamusta kasvattava seikka muotoilijan ja asiakkaan välillä. Yleistäen voitaneen sanoa, että kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät ovat tuotekehityksessä hyödyksi silloin, kun parannetaan olemassa olevia tuotteita ja kvalitatiiviset menetelmät ovat hyödyksi täysin uuden tuotteen muotoilussa. Tutkimuksen tekemisessä kokemuksen ja harjaantumisen kautta voidaan saavuttaa asiantuntijataso, jossa voidaan luovasti soveltaa eri metodeja. Ongelma paljon käytännön työstä pitävän muotoilijan näkökulmasta on juuri se, että teoreettista aineistoa tutkimuksen tekemisestä on saatavilla pilvin pimein, mutta käytännönläheisiä käsikirjoja ei juuri lainkaan. Toisaalta tekemällä oppii ja ainahan voi verkostoitua tutkimuksia työkseen tekevien kanssa. Tosin jos muotoilijoita syytetään siitä, että he eivät osaa myydä osaamistaan, niin eipä esimerkiksi liike-elämää palvelevia yhteiskuntatieteilijöitä löydy yhtään sen helpommin.

Tarkkaileva tai osallistuva havainnointi lienee yksi käytetyimpiä tutkimusmetodeja muotoilijan työkalupakissa. Teollinen muotoilija voi esimerkiksi seurata sairaalan röntgenin toimintoja, niin potilaan kulkua eri pisteisiin kuin röntgenhoitajan työtä. Varsin helppoa on havaita kuvantamislaitteiston ergonomisia puutteita ja muita työtä hidastavia tai vaikeuttavia tekijöitä. Muotoilija voi esimerkiksi kiinnittää huomiota työn epäergonomisiin ääriasentoihin ja kuvantamislaitteen asettelun hitauteen. Laitteen seuraavan kehitysversion konseptissa voidaan esimerkiksi ehdottaa automatisoitua laitteiden liikkeitä ja laitteen kykyä asettua itse sähköisen lähetteen mukaiseen tehtävään. Sairaala on voinut teettää puusepällä puisen lavetin, jolla potilas saadaan nostettua röntgenputken tasolle, koska putki ei laskeudu tarpeeksi alas esimerkiksi polven korkeudelle seisoma-asennossa. Laitteen valmistaja ei välttämättä tiedä tästä mitään. Röntgenhoitajan haastattelu jossain muussa kuin hänen työympäristössään ilman työn havainnointia ei tuottaisi yhtä yksityiskohtaista tietoa. Usein haastateltaessa asiat ovat paremmin kuin työtilanteessa. Kaiken kaikkiaan suunnittelijan ja loppukäyttäjän vuorovaikutus nopeuttaa erilaisten ongelmien esille tuloa.

Teollisessa muotoilussa tutkimuksen nopea asettelu on keskeistä, koska työhön käydään yleensä heti toimeksiannon jälkeen, jolloin eri metodien valintaan ja pidempään arviointiin ei ole aikaa. Tutkimuksen asettelu on sikälikin mielenkiintoista, että alalla työskennellään joka tapauksessa paljon intuition ja taiteellisen näkemyksen perusteella. On varsin perusteltua kysyä, onko muotoilijoilla tutkimustaitoja ja kuinka paljon tutkimusmetodeja todella käytetään työkaluina esimerkiksi pienissä muotoilutoimistoissa ja kuinka paljon asiakas valmis maksamaan tutkimuksesta osana muotoilupalveluja. Esimerkiksi Tim Plowmanin mukaan kokenut liike-elämän etnografi voi jo muutamassa tunnissa tehdä havaintoja ja synteesin, joita muotoiluprojektin tiedonhankinta edellyttää. Tämä on tärkeä näkökulma juuri itsenäisesti ja pienellä budjetilla työskentelevän muotoilijan kannalta. Ajan käytön ja laskutuksen kannalta on eri asia, sovitaanko asiakkaan kanssa tuotekehityspalavereissa tuotteen muotopiirteet osapuolten asiantuntijuuteen perustuen vai lähteekö muotoilija viikoksi kenttätyöhön tekemään tutkimusta. Onko lopulta niin, että tutkimuksellinen työskentely rajoittuu ainoastaan korkeakoulumaailmassa tehtävään työhön?

Jos katselee aihepiirin hedelmänä syntyneitä julkaisuja ja niitä edeltäneitä tutkimushankkeita, korkeakoulumaailman ja liike-elämän välimaastossa tapahtuu paljon. Julkisen rahoituksen mukana olo on monesti välttämätöntä hankkeiden toteuttamiseksi ja lopputulosten saamiseksi muidenkin sulateltavaksi, myös arvonlisäveroa maksaville yrityksille.

Miksi muotoilijat toimivat niin kuin toimivat, on tietysti tavattoman laaja kysymys. Jos muotoilussa ammattina on merkkejä, joista muotoilun tunnistaa diskursiivisin ehdoin, ja jos niiden merkkien opettelu perustuu ammattikunnan perinteeseen, voisiko muotoilua alkaa tarkastelemaan etnometodologisesti kansanperinteen näkökulmasta? Auttaisiko se selvittämään esimerkiksi intuition ja hiljaisen tiedon mysteeriä tai toisaalta kehittämään muotoilun työskentelymetodeja?